Uutiset

27.10.2000 Mediasta märehdittyä

Ne hinnat…

Liikkeellä on monia viisaita, jotka tietävät keinon kasvattaa äänitekauppaa nopeasti. Hinta vain ”oikeaksi” ja kauppojen ovipielet käyvät saman tien ahtaiksi. Suomenkin 1.5 miljoonaa CD-taloutta on vain odottanut oikeata hintaa aktivoituakseen.


Levykauppias ja nyt myös käyttäjien intressissä esiintyvä Puumalainen on jo vuosia suositellut hinnan puolitusta. Samalla myyntivolyymit kaksinkertaistuisivat ja koossa olisi nykyinen liikevaihto. Tuote-kohtaiset katemarkat säilyisivät. Vai säilyisivätkö sittenkään ?


Mallihan ei sellaisenaan lisäisi kuluttajien musiikkiin käyttämää rahamäärää. Toisaalta hinnan puolitus esim. 130 markasta 65 markkaan tarkoittaisi tukkuhinnoissa pudotusta 75 markasta 37 markkaan ( ilman ALV ). Tuotannon ja markkinoinnin kustannukset eivät ikävä kyllä seuraisi tätä lineaarista linjaa. Prosentteina laskettavat rojaltit ja copyright-maksut (osin) kyllä, mutta eivät sen sijaan valmistuskustannukset, kuljetukset, muusikkopalkat, kannen suunnittelu, äänityskustannukset ja markkinointi ja mainoskulut. Palstamillit ja sekunti-tariffit ratkaisevat, ei myytävän tuotteen hinta.


Pikalaskelman mukaan hinnan puolitus ehdotetulla tavalla edellyttäisi tosiasiallisesti saman äänitteen myyntimäärän yli 2.6 -kertaistumista tuottajan liiketulojen säilyttämiseksi. Mitä, jos se onneton kuluttaja ostaisikin jonkun muun levyn kuin sen saman. Yhtälö muuttuisi samalla epäyhtä-löksi. Paitsi jos nykyisen yhden asiakkaan sijaan kaupassa kävisi 2.6 asiakasta. Silloin vain voisi väkilukumme loppua kesken. Noin puolet suomalaisista kun jo käy ääniteostoilla. Viime vuosikymmenellä me käytimme 6.5 miljardia markkaa ostaaksemme yli 130 miljoonaa laillista äänitettä – niistä CD-levyjäkin 71 miljoonaa kappaletta.


Pelkään pahoin, että monella on perin väärä mielikuva äänitehinnoista yleisesti. Vuoden 1999 ÄKT:n tilaston mukaan las-kettu keskimääräinen CD-albumien tukkuhinta oli 43.91 mk. Eli jotakin aivan muuta kuin tuo 75 markkaa. En voi kuin ihmetellä, miksi väärää CD-hintamielikuvaa ruokitaan perusteettomasti mediassa. Ja vielä kansalaisille, jotka käyttävät printtimediahankintoihin äänitekulutukseen verrattuna yli kymmenkertaisen rahamäärän ja puhelin- ja nettilaskujensa maksamiseen 40 -kertaisesti !


…ja sisällöt !


Valtakunnan kaikkitietäjä Petteri Järvinen tietää kertoa, että tuotekauppaa haittaa turhanpäiväinen musiikki, jolla hittien välit on hävyttömästi katteiden maksimoimiseksi täytetty. Jos ajatusta jatkaa, pahinta on se, että osasta myyntituotteita hitit puuttuvat kokonaan. Kunhan joku on tuskissaan raapinut hartsisella jousella viulun kieliä. Oma syy, jos ei kauppa käy.


Huonot sisällöt ja kiskurihinnat ajavat myös kansalaisia tietoverkkojen luvattoman mp3-musiikin tarjonnan pariin, josta voi kuoria vain kerman. Operaattoreilla ei näytä olevan mitään sitä vastaan, että he vuokraavat rahasta palvelintilaa luvattomien sisältöjen välittämiseen. On itse asiassa tuottajien omaa syytä, että rehottava download-piratismi ja kotipoltto on olemassa. Miksi tuottajat eivät ole itse lähteneet täysipainoisesti alusta lähtien musiikin e-bisnekseen. Luonnollisesti netti-yhtiö saatuaan oman maksunsa palvelintilan vuokrasta haluaa vetäytyä kaikesta vastuusta. Kyseessähän on vain yksityisten kansalaisten keskinäinen yhteydenpitoväline, joka nyt vain sattuu pitämään saatavilla maailmanlaajuisesti ja avoimena tarjontana miljoonia luvattomia mp3-musiikkitiedostoja. Eihän postikaan saa avata kirjeitä.


Ei voi kuin ihmetellä. Onneksi musiikkituotanto tarjoaa hienoa musiikkia, eri musiikkityylejä, teoksia ja kokonaisuuksia luovasta ja esittävästä osaamisesta. Tuotantoala elää hiteistä, mutta onneksi muustakin musiikista. Kaikesta siitä syntyy soiva musiikkikulttuurimme.


Eikä minkään tuotteen hinta voi oikeuttaa varastamiseen


Musiikin tuotantoala on varmuudella tulossa sähköisen nettikaupan kansainvälisille ja
kansallisille markkinoille. Silloin viimeistään myös pörssitalouden huumassa elävät operaattorit joutuvat ratkaisemaan, millä arvoilla ja periaatteilla ne toimivat. Sisältöjen uusiutuvuus ratkaisee myös tiedon valtaväylien menestyksen. Lailliset sisältötuottajat eivät voi olla liikesuhteissa heidän oikeuksistaan piittaamattomien piirien kanssa.


Pelottavia asenteita


Kouvolalainen (kokoomus?) poliitikko Kalle Raski puolusti syksyllä piratismia. Hän väitti, että se on oikeutettua köyhien ja alistettujen kapinaa rikkaita monikansallisia riistäjiä vastaan. Hän löysi rinnastuksen Robin Hoodista, lainsuojattomasta, joka ryösti rikkailta ja jakoi köyhille. Tällä väitteellään Raski myös paljastaa, ettei hän tunne lainkaan nykyisen äänitepiratismin todellista olemusta Venäjällä ja Virossa. Asetelmahan on täysin päinvastainen. Rikas mafiapomo varastaa usein suomalaiselta köyhältä taiteilijalta, tekijältä ja siltä tuottajayrittäjältä, jonka investoiman omaisuuden liiketulot hän pistää omaan taskuunsa. Ja tämän usein pestäkseen huume- yms. rahojaan.


Raski myös unohtaa, että monet kärsijöistä ovat niitä Kymen ja Karjalan alueen musiikkikauppiaita, jotka ovat joutuneet lopettamaan oman laillisen kauppansa menetettyään ostavat asiakkaat rajan
takaisille päiväkäynneille. Eivätkä matkalla näytä käyvän köyhät. Tilastokeskuksen tutkimus kertoo päivämatkalaisen jättävän Venäjälle rahaa 1400 markkaa!


Mitä muuta Raskin malli oikeuttaa varastamaan. Autoja, asuntoja, elintarvikkeita, matkoja, puheluita…? Mihin hän vetää rajan? Vai onko kokoomus muuttanut puolueohjelmaansa?


”Raskeja” löytyy meiltä muitakin. He vain pukevat ajatuksensa laillisen tuotteen hinnan ympärille. Tottakai piraattituote pitää saada ostaa, koska se on halvempi. Raskin kysymykset myös heille. Mitä he haluaisivat itseltään varastettavan? Yksityisinä kansalaisina ja yrityksinä.


Media on esitellyt Kallen aateveljiä myös Virosta ja Venäjältä. Väitän, että heidän motiivinsa on jokin muu. Tallinnan Kadaka-torin liiketoimintaa pyörittävä yrittäjä Aivar Leinemann puolusti köyhien asialla torialueensa piraattibisnestä. Hän kertoi Kauppalehti-haastattelussa Viron yhteis-kunnallisen kehityksen hidastuvan, kun torin piraattitarjontaa kitketään ratsioin. Todellinen huoli paljastui hänen jatkaessaan ajatustaan; puuttuminen on perusteetonta myös siksi, että piratismia on joka tapauksessa jossakin, myös netissä. Miksi siirtää sitä valvonnalle joidenkin muiden hyödyksi.


Helsingin Sanomat kertoi puolestaan viipurilaisen torikauppiaan Maksim Vajev`in huolista. Hänen piraatti CD-kauppansa oli joutumassa hankaluuksiin, kun Viipuri-kortin poistaminen vähentää torin suomalaisostajia. Minä osaltani tunnen huolta täällä olevien laillisten toimijoiden toimeentulosta. Omalaatuinen möläys kuultiin Tallinnan kaupunginjohtajan Juri Möis`in suusta. Hänen mielestään avoimena rehottava piraattikauppa ei ole Viron kannalta kansainvälinen ongelma. “Koko juttu on kansainvälisten tekijänoikeusyhdistysten lobby-työtä – asiat eivät ole lainkaan niin hullusti”. Kuinka Möis voi moista väittää. Hänenkin kannattaisi tutustua vaikkapa Viron EU-jäsenyysedellytyksiä arvioineeseen laajaan raporttiin ja kansainvälisen piratismin vastaiseen valmistelutyöhön WTO:n
ja EU:n piirissä.


Meidän kannaltamme on hankalinta se, että Tallinnan puutteet ja laiminlyönnit heijastuvat vakavimmin suomalaisiin äänitemarkkinoihin. Onneksi siellä on kasvava joukko ”toisin-ajattelijoita”, mm. tulli, joka on määrätietoisesti alkanut puuttua vakavaan tilanteeseen.


Näin tällä kertaa sisältöjen ja oikeuksien puolesta!
(AA)